Tämän artikkelin lukemalla voit kerrata 2. luentokerran sisällöt.
1. ja 3. luentokertojen sisällöt voit kerrata kuuntelemalla ne
nauhoituksina.
...
Renessanssi
Renessanssi (ransk. renaissance, 'uudelleensyntyminen') oli historiallinen murrosaika siirryttäessä keskiajalta uuteen aikaan. Renessanssin myötä antiikin ajan tieteiden ja taiteiden saavutukset löydetiiin uudelleen. Keskiaikaa pidettiin pimeänä aikakautena antiikin ja renessanssin välillä. Murrosaika koski kaikkia elämän alueita kaupankäynnistä ja liikkumisesta ihmisten ajatteluun ja maailmankuvaan. Taidehistorian näkökulmasta renessanssi tarkoittaa tyylikautta taiteissa 1300-luvulta 1500-luvulle Italiassa ja muualla Euroopassa.
Taiteessa antiikin ihannointi näkyi antiikin ajan teemojen paluuna taiteeseen: kuvattiin antiikin aikaisia jumalia ja sankareita ja alastomat, mittasuhteiltaan täydelliset ihmishahmot palasivat kuvauksen kohteeksi. Sandro Botticellin (1445-1510) maalaus “Prima Vera (Kevät)” on allegoria eli vertauskuvallinen teos, joka esittää kevään saapumista antiikin jumalten ja jumalattarien avulla. Arkkitehtuurissa antiikin paluu näkyi siten, että uudet rakennukset rakennettiin antiikin ajan ihanteiden mukaisesti ja koristeltiin pylväillä ja päätykolmioilla.
Keskiajalla arvostettiin kirkolle kuuliaista ihmistä. Renessanssiaikana ihmiskäsitys kuitenkin muuttui - alettiin arvostaa itsenäisesti ajattelevaa järkevää ihmistä. Ihmisihanteena oli yleisnero, joka tunsi niin taidetta kuin tiedettä ja hallitsi myös sosiaaliset taidot. Merkittävimmät taiteilijat olivat oman aikansa julkkiksia, joiden teoksista käytiin kovaa kilpailua. Renessanssin syntysijoilla Pohjois-Italialaisssa ruhtinaat ja rikkaat kauppiaat rahoittivat taiteilijoita ja saivat näiltä vastineeksi loistavia taideteoksia, joilla he saattoivat korostaa omaa asemaansa ja valtaansa.
Kehittyvä tiede korosti uskon sijaan kokeilemista ja tutkimista. Lääketieteessä ihmisruumista alettiin tutkia leikkelemällä ruumiita. Taiteessa ihmisruumista pyrittiin kuvaamaan oikeissa suhteissa. Kaikki pienetkin yksityiskohdat haluttiin kuvata oikein ja mahdollisimman tarkasti. Taiteilijoiden tuli hallita myös geometriaa ja matematiikkaa.
Sandro Botticelli, Prima Vera (Kevät), 1470-1480 -l.
Barokki
Barokki oli taidesuuntaus, joka käytti mahtipontisuutta ja ylenpalttista koristeellisuutta ilmaisemaan maallista ja kirkollista valtaa. Barokin taustalla oli 1500-luvulla alkanut uskonpuhdistus, joka johti protestanttisten kirkkokuntien perustamiseen. Katolinen kirkko halusi säilyttää otteensa ihmisten sieluista ja aloitti protestantteja vastaan sodan, jota käytiin taiteen avulla. Tunteisiin vetoavan ja koristeellisen barokkitaiteen tarkoituksena oli vakuuttaa ihmiset katolisen kirkon paremmuudesta suhteessa protestantteihin. Barokin aikakausi alkoi noin vuoden 1600 paikkeilla Roomassa Italiassa, ja levisi sieltä lähes koko Eurooppaan ja Amerikan mantereelle.
Myös maallinen yläluokka näki barokkityylin keinona vaikuttaa vierailijoihin ja ilmaista voittoisaa valtaa ja hallitsemista. Barokkipalatsit rakennettiin pihojen, etuhuoneiden, suurten portaikkojen ja vastaanottohuoneiden sarjojen ympärille mahtipontisuuden moninkertaistamiseksi. Barokin tunnetuimpia taiteilijoita olivat Caravaggio (1571-1610) ja kuvanveistäjä Gian Lorenzo Bernini (1598-1680). Berninin “Pyhän Teresan hurmion” runsaina ryöppyävät laskokset, kultaiset auringonsäteet ja dramaattiset eleet ja ilmeet ovat tyypillisintä barokkia.
Gian Lorenzo Bernini, Pyhän Teresan hurmio, 1647-1652 jKr.
Caravaggio, Medusan pää, n. 1597 jKr.
Rokokoo
Rokokoo oli tyylisuuntaus, joka syntyi Ranskan hovissa 1700-luvun alkupuolella ja levisi sieltä muihin Euroopan maihin. Se oli ensisijaisesti sisustus- ja huonekalutyyli, mutta sen vaikutus näkyi 1700-luvulla myös kuvataiteessa. Maalausten aiheet olivat harmittomia ja sovinnaisia, erityisen suosittuja olivat pastoraali- eli paimenidylliaiheet. Paimenidylleissä paimeniksi pukeutuneet nuoret ja kauniit ihmiset viettivät huoletonta huvielämää keskellä maalaismaisemaa. Rokokoon tunnusomaisia piirteitä ovat mukavuuden tavoittelu, siro leikillisyys, eloisat ääriviivat, kaarevat linjat ja kevyet pastellivärit.
Balthazar Neumann, Würzburgin palatsin keisarisali, 1749-1751.
Uusklassismi
Uusklassismi tarkoitti kuvataiteissa pyrkimystä yksinkertaisuuteen ja selkeisiin linjoihin rokokoon koristeellisuuden jälkeen. Malleja ja ihanteita teoksille haettiin antiikin Kreikasta ja Roomasta. Roomalaisen Pompejin kaupungin raunioista haettiin vaikutteita niin väreihin kuin muotokieleen. Jacques-Louis David (1748-1825) maalasi antiikin aiheista teoksia joiden lähtökohtana olivat antiikin veistosten ehjä ja puhdas muoto. Paras esimerkki tällaisesta teoksesta on Horatiusten vala (1784).
Ranskan vallankumouksen jälkeen keisariksi kruunatun Napoleonin hovissa arvostettiin antiikin klassista tyyliä. Ranskan keisarikunta oli Napoleonin mielestä muinaisen Rooman keisarikunnan perillinen. Keisarin hovitaiteilijaksi korotettu David maalasi Napoleonista mahtipontisia uusklassistisia muotokuvia, jotka korostivat hallitsijan valtaa ja asemaa jumalallisena yksinvaltiaana. Tunnetuin näistä muotokuvista on Napoleon St. Bernhardin solassa (1801).
Jacques Louis David, Horatiusten vala, 1784 jKr.
Jacques Louis David, Napoleon St. Bernhardin solassa, 1801 jKr.
Romantiikka
Romantiikka oli 1700-luvun lopussa Saksassa alkanut tyylisuuntaus. Saksan ohella romantiikka sai suosiota Englannissa ja Ranskassa, ja myöhemmin se levisi kaikkialle Eurooppaan. Romantiikka painotti tunteita, mielikuvitusta ja vapautta. Pieni ihminen villin luonnon keskellä oli yksi romantiikan maalaustaiteen suosituimmista aiheista. Romantiikan ajalla oltiin erityisen kiinnostuneita henkimaailmasta, unikuvista ja ihmissielun pimeästä puolesta.
Caspar David Friedrich (1774-1840) oli saksalaisen romantiikan suunnannäyttäjä, jonka maalauksissa esiintyy usein selin katsojaan oleva ihmishahmo, joka on syventynyt luonnonmaiseman katseluun. Friedrich uskoi, että villissä luonnossa oli ylevyyttä, johon verrattuna ihmisen aikaansaannokset olivat vajavaisia ja keinotekoisia. Toisaalta romantiikan ajalla taiteilijat ihannoivat ja kuvasivat uusklassismin vastakohtana keskiaikaa. Keskiajalla sivistyksen turmeleva vaikutus ei ollut romantiikan taiteilijoiden mielestä niin suurta ja ihmiset olivat lähempänä luontoa ja lähempänä Jumalaa.
Caspar David Friedrich, Luostarikirkko tammimetsässä, 1810
Caspar David Friedrich, Vaeltaja sumumeren yllä, 1818
Realismi
Realismi (ransk. réalisme, todenmukaisuus) on 1800-luvun puolenvälin suuntaus, joka alkoi Ranskasta. Realistien tavoitteena oli lähteä tavallisen kansan pariin maalaamaan aiheita, jotka esittivät kansan suuren enemmistön jokapäiväisen arkisen aherruksen iloja, suruja ja epäkohtia. He käyttivät kuvaamistapaa, jossa aiheet pyrittiin sievistelemättä kuvaamaan sellaisina kuin ne todellisuudessa olivat. Ensimmäinen realisti ranskalainen Gustave Courbet (1819-1877). Hänen maalauksensa “kivenhakkaajat” (1856) esittää köyhiä työläisiä tekemässä raskasta ruumiillista työtä.
Realismi oli vastaus sitä edeltäneelle romantiikalle, jossa kohteita käsiteltiin ihannoivasti ja ylevästi. Realistit halusivat aikaisempien vuosisatojen taiteilijoista poiketen vaikuttaa teoksillaan yhteiskunnallisesti. He kuvasivat tavallisten ihmisten ankaraa työtä ja tekivät teoksillaan näkyväksi yhteiskuntaluokkien välisen epätasa-arvoisuuden ja arkisen sorron, jonka kohteeksi kansojen suuret enemmistöt edelleen joutuivat. Monet, joskaan eivät kaikki, realistit olivat samalla sosialisteja.
Gustave Courbet, Kivenhakkaajat, 1856.
