keskiviikko 29. huhtikuuta 2020

7. luokan IV tehtävä

Tehtävä: Mukaelma taideteoksesta



Pastissi on jostakin tunnetusta taideteoksesta tehty mukaelma. Pastissin ei ole tarkoitus olla tarkka kopio aiheeksi valitusta taideteoksesta. Se pyrkii muistuttamaan alkuperäistä taideteosta niin että kuvien välinen yhteys on selvästi tunnistettavissa.

Instagram-tilille @tussenkunstenquarantaine on koottu koronaeristyksen aikana kuvattuja valokuvapastisseja. Kaikissa kuvissa kuvauspaikkana on ollut kuvaajan koti. Lavasteena on saanut käyttää vain kotoa löytyviä esineitä.

Linkki: Tussenkunstenquarantaine

1. Katsele kuvia ja pohdi millaisia keinoja kuvaajat ovat käyttäneet luodakseen mukaelman taideteoksesta.


2. Valitse aiheeksesi jokin seuraavista Suomen taiteen kultakauden taideteoksista ja tee siitä kotona oma valokuvapastissi. Käytä ainakin kolmea eri esinettä tai vaatetta lavasteena kuvaa ottaessasi. Voit pyytää perheenjäseniäsi poseeraamaan mallina tai käyttää esim. LEGO-minifiguureja tai barbienukkeja rakentaessasi asetelmaa valokuvaa varten. Pyri näyttämään hahmot samankokoisena kuin alkuperäisessä kuvassa.


Eero Järnefelt, "Kaski", 1893.


Ferdinand von Wright, "Taistelevat metsot", 1886.


Hugo Simberg, "Iltaa kohti", 1913.


Akseli Gallen-Kallela, "Kullervon kirous", 1899.


Ellen Thesleff, "Kaiku", 1891.


Helene Schjerfbeck, "Haavoittunut soturi", 1880.


Albert Edelfelt, "Kuningatar Blanka", 1877.




Lähetä valokuvaamasi pastissi tuttuun osoitteeseen heinavesi.ku@gmail.com 7.5. Klo 15 mennessä. KIRJOITA MYÖS MISTÄ TAIDETEOKSESTA TEIT PASTISSIN. 

Jos onnistuit mielestäsi hyvin, voit osallistua kansainväliseen ilmiöön jakamalla ottamasi kuvan instassa tunnisteella #tussenkunstenquarantaine

Työn iloa!

keskiviikko 15. huhtikuuta 2020

7. luokan III tehtävä

Tehtävä: Piirtäen lisätty todellisuus
Tutustu valokuvataiteilija Ben Heinen piirustusta ja valokuvausta yhdisteleviin teoksiin:
Piirtäen lisätyn todellisuuden ideana on löytää luovia, hauskoja ja kummallisia näkökulmia tavallisiin paikkoihin ja tuttuihin asioihin. 
Pohdi miten voisit käyttää tekniikkaa kotonasi. Käveleekö ikkunalaudalla leijona vai onko pihalle parkkeerattu hieno urheiluauto? Mitä jos hattuhyllyllä on pääkallo tai seinässä reikä toiseen todellisuuteen? Piirrä lisäyksesi piirustuspaperista revitylle paperinpalaselle ja pitele sitä ojennetulla kädellä Ben Heinen esimerkin mukaan. Ota kuva, kun piirroksesi näyttää asettuvan uskottavasti osaksi ympäristöä.
Tehtävään on varattu aikaa 4 tuntia. Jos saat ensimmäisen valmiiksi nopeasti, tee vielä toinen johonkin toiseen paikkaan.
Lähetä ottamasi kuva tai kuvat TO 23.4. Klo 15 mennessä osoitteeseen heinavesi.ku@gmail.com
Arviointiperusteet: Idean luovuus, hauskuus ja toimivuus, piirustustaito, piirroksen asettuminen osaksi ympäristöä.

torstai 9. huhtikuuta 2020

7. luokan II tehtävä

“Pikselitaide: Hymiötervehdys”

Tietokoneen ruudulla pikselikuvat rakentuvat pienistä neliömäisistä pisteistä eli pikseleistä. 
Pikseleiden sijasta kuvan rakentamiseen on mahdollista käyttää mitä vain pistemäistä ainetta. Tehtävänäsi on arkentaa pikselitekniikalla hymiötervehdys kotoasi löytyvistä materiaaleista. Tähän sopivat esim. riisinjyvät ja erilaiset siemenet, legopalikat, hamahelmet, ruuvit, mutterit TAI mikä tahansa aine, jota löytyy paljon ja joka on rakenteltaan jyväistä, muruista tai palikkaista. Tarvitset ainakin kahta eriväristä materiaalia. Esimerkkihymiöt on rakennettu riisinjyvistä, kurpitsansiemenistä ja legopalikoista. 
Muut tarvikkeet: paistolasta tai kakkulapio, paljon puhdasta pöytätilaa, kännykän kamera
Tehtävän voi tehdä myös ulkona ja silloin hymiön voi rakentaa erivärisistä sorasta ja pikkukivistä.
Hymiö kannattaa rakentaa tasaiselle, puhtaaksi pyyhitylle pöytäpinnalle. Pöydältä on myös helppo siivota pois hymiön rakentamiseen käytetyt materiaalit.
Käytä kuvan rakentamisessa apuna jotakin lastaa, jonka avulla voit liikutella jyviä tai palikoita helposti edestakaisin. Esimerkkikuvassa liikutteluun on käytetty kakkulapiota.
Ota lopuksi kuva rakentamastasi hymiöstä ja lähetä se 15.4. Klo 15 mennessä osoitteeseen heinavesi.ku@gmail.com. Voit myös lähettää pikselihymiöstä ottamasi kuvan jollekin sukulaisellesi tai ystävälle joka ilahtuisi tervehdyksestä!
JOKERITEHTÄVÄ: Jos haluat haastetta (ja plussaa urheudestasi), voit hymiön sijasta rakentaa pikselitekniikalla jonkun kuuluisuuden tai oman idolisi muotokuvan. Kannattaa etsiä mallikuvaksi sellainen kuva, joka olisi mahdollisimman pelkistetysti mustavalkoinen.
Arviointiperusteet: Tarkkuus, kekseliäisyys ja luovuus materiaalin valinnassa ja käytössä.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2020

8. luokan II valokuvaustehtävä

8. luokan valinnaisen valokuvauksen itsenäinen tehtävä

PASTISSI

Pastissi on jostakin tunnetusta taideteoksesta tehty jäljitelmä. Pastissin ei ole tarkoitus olla tarkka kopio aiheeksi valitusta taideteoksesta. Alkuperäisen taideteoksen pitää kuitenkin olla selvästi tunnistettavissa.


Toisessa esimerkkikuvassa harrastelijavalokuvaaja on löytänyt pastissin ainekset roskakorista ja kuvauspaikkana on ollut oma takapiha. Lopputuloksesta on selvästi tunnistettavissa, että “Haavoittunut enkeli” on ollut pastissin esikuvana. 




Valitse aiheeksesi jokin kiinnostava taideteos tai elokuvajuliste ja tee siitä kotona oma pastissiversio. Voit pyytää perheenjäseniäsi poseeraamaan mallina tai käyttää esim. LEGO-minifiguureja tai barbienukkeja rakentaessasi asetelmaa valokuvaa varten. Pyri käyttämään samaa kuvakulmaa ja kuvakokoa kuin alkuperäisessä taideteoksessa. Voit myös halutessasi kokeilla studiovalaistuksen rakentamista esim. työmaavalaisimista tai pöytä- ja jalkalampuista.

Nettisivuja, joista voi etsiä pastissin aiheeksi sopivia taideteoksia tai elokuvapostereita:

https://theposterdb.com (Yli 50,000 elokuvaposteria)

https://ateneum.fi/nayttelyt-nyt/klassikot/ (Joitakin tunnetuimpia suomalaisia taideteoksia)

Lähetä netistä lataamasi alkuperäiskuva ja ottamasi pastissi tuttuun osoitteeseen heinavesi.ku@gmail.com 9.4. Klo 15 mennessä. MUISTA KIRJOITTAA OMA NIMESI VIESTIN OTSIKKOKENTTÄÄN. 

Työn iloa!